UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Leveys
Korkeus
Kotelointiluokka (IP)
Syvyys
Läpinäkyvä kansi/suoja
Kotelon/suojuksen materiaali
Suojaus
Vikavirtasuojakytkinten 30 mA määrä
Vikavirtasuojakytkinten 300 mA määrä
Malli / Tyyppi
Vaiheiden lukumäärä
Materiaali
Asennustapa
Kenttien lukumäärä
Moduulirivien määrä
807 tuotetta
PIHARASIA UTU-X UTUFOX CEE 16A 2XJSVV-YHD.+KWH
PIHARASIA UTU-X UTUFOX CEE 16A 2XJSVV-YHD.+KWH
PLC
3436867
SAP
DJR077
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
817,00 kpl
LATAUSASEMATARVIKE UTU-X LATAUSKYLTTI 40X60CM, SEINÄ
LATAUSASEMATARVIKE UTU-X LATAUSKYLTTI 40X60CM, SEINÄ
PLC
3500715
SAP
DJR084
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
126,00 kpl
LATAUSASEMATARVIKE UTU-X LATAUSKYLTTI 40X60CM 114MM
LATAUSASEMATARVIKE UTU-X LATAUSKYLTTI 40X60CM 114MM
PLC
3500717
SAP
DJR086
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
155,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI PINSERI 125.0133 125A IP44 FE
PISTORASIAKESKUS PINSERI PINSERI 125.0133 125A IP44 FE
PLC
3436832
SAP
DKY059
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 378,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI PINSERI 125.0223 125A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI PINSERI 125.0223 125A IP44 RST
PLC
3436835
SAP
DKY062
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 561,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI PINSERI 125.0313 125A IP44 FE
PISTORASIAKESKUS PINSERI PINSERI 125.0313 125A IP44 FE
PLC
3436836
SAP
DKY063
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 410,00 kpl
SÄHKÖLÄMMITYSYKSIKKÖ UTU SLY3.2
SÄHKÖLÄMMITYSYKSIKKÖ UTU SLY3.2
PLC
3315394
SAP
AAZ383
Toimitusmyyntituote
21.09.2026
Listahinta
479,00 kpl
MITTAUSKESKUS COLLIE 3806P63 2T+PR 50A IP34 FE
MITTAUSKESKUS COLLIE 3806P63 2T+PR 50A IP34 FE
PLC
3426329
SAP
ABX722
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
759,00 kpl
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 21-16 MUOVI
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 21-16 MUOVI
PLC
3400452
SAP
ACS687
Toimitusmyyntituote
21.09.2026
Listahinta
92,00 kpl
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-16+13-32
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-16+13-32
PLC
3400460
SAP
ACS690
Toimitusmyyntituote
21.09.2026
Listahinta
117,00 kpl
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-32+11-16
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-32+11-16
PLC
3400462
SAP
ALZ161
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
114,00 kpl
ALUEVALAISTUSKESKUS SNAUTSER 80KT11 80A IP44 FE
ALUEVALAISTUSKESKUS SNAUTSER 80KT11 80A IP44 FE
PLC
3436605
SAP
ATG752
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 450,00 kpl
JONOVAROKEKYTKIN E3 NH00 3N 160A KK185 IP20 PULT.
JONOVAROKEKYTKIN E3 NH00 3N 160A KK185 IP20 PULT.
PLC
3637619
SAP
CAK104
Toimitusmyyntituote
14.09.2026
Listahinta
420,00 kpl
MITTAUSKESKUS YLIJÄNN COLLIE 3806P63 2T+PRY 63A IP34
MITTAUSKESKUS YLIJÄNN COLLIE 3806P63 2T+PRY 63A IP34
PLC
3426342
SAP
CHD036
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 289,00 kpl
MITTAUSKESKUS UPPO/PI FE BOXER BOXER3836J2T 2T V 50A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PI FE BOXER BOXER3836J2T 2T V 50A IP30 FE
PLC
3332011
SAP
CHD054
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 866,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.09A 250A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.09A 250A IP20 FE
PLC
3331468
SAP
CIH727
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 779,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.09Y 250A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.09Y 250A IP20 FE
PLC
3331470
SAP
CIH728
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 779,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.08Y 125A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.08Y 125A IP20 FE
PLC
3331466
SAP
CIH729
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 493,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.06A 250A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.06A 250A IP20 FE
PLC
3331460
SAP
CIH731
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 336,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 160/325.09Y 160A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 160/325.09Y 160A IP20 FE
PLC
3331454
SAP
CIH732
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 428,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 250/325.09Y 250A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 250/325.09Y 250A IP20 FE
PLC
3331458
SAP
CIH734
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 628,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.12Y 125A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.12Y 125A IP20 FE
PLC
3331474
SAP
CIH735
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 014,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 125/325.09+00Y 125A IP20
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 125/325.09+00Y 125A IP20
PLC
3331450
SAP
CIH737
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 764,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.12A 125A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.12A 125A IP20 FE
PLC
3331472
SAP
CIH738
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 014,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 125/325.09Y 125A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 125/325.09Y 125A IP20 FE
PLC
3331446
SAP
CIH741
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
2 207,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI OVI 600 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI OVI 600 FE
PLC
3331697
SAP
CIH744
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
407,00 kpl
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.06Y 250A IP20 FE
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 325.06Y 250A IP20 FE
PLC
3331462
SAP
CIH746
Toimitusmyyntituote
25.09.2026
Listahinta
1 336,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0043 80A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0043 80A IP44 RST
PLC
3436809
SAP
CNA088
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 479,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0123 80A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0123 80A IP44 RST
PLC
3436811
SAP
CNA090
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 305,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0133 80A IP44 FE
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0133 80A IP44 FE
PLC
3436812
SAP
CNA091
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 327,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0133 80A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0133 80A IP44 RST
PLC
3436813
SAP
CNA092
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 501,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0223 80A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0223 80A IP44 RST
PLC
3436815
SAP
CNA094
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 512,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 63.0023 63A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 63.0023 63A IP44 RST
PLC
3436801
SAP
CNA096
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
892,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 63.0113 63A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 63.0113 63A IP44 RST
PLC
3436803
SAP
CNA098
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
924,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0033 80A IP44 FE
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0033 80A IP44 FE
PLC
3436806
SAP
CNA101
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 055,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0033 80A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0033 80A IP44 RST
PLC
3436807
SAP
CNA102
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 272,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0313 80A IP44 FE
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0313 80A IP44 FE
PLC
3436816
SAP
CNA104
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 359,00 kpl
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0313 80A IP44 RST
PISTORASIAKESKUS PINSERI 80.0313 80A IP44 RST
PLC
3436817
SAP
CNA106
Toimitusmyyntituote
18.09.2026
Listahinta
1 522,00 kpl
KAAPPI SEINÄASENNUS FE AHMA LKS660
KAAPPI SEINÄASENNUS FE AHMA LKS660
PLC
3426355
SAP
CYZ702
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
536,00 kpl
KAAPPI SEINÄASENNUS FE AHMA LKS1090
KAAPPI SEINÄASENNUS FE AHMA LKS1090
PLC
3426358
SAP
CYZ704
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
815,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY12604
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY12604
PLC
3500619
SAP
CYZ724
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
4 352,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY16606
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY16606
PLC
3500620
SAP
CYZ725
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
5 081,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY20608
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY20608
PLC
3500621
SAP
CYZ726
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
5 467,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY25610
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY25610
PLC
3500622
SAP
CYZ727
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
6 025,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY12308
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY12308
PLC
3500623
SAP
CYZ728
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
4 545,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY16312
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY16312
PLC
3500624
SAP
CYZ729
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
4 931,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY20316
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY20316
PLC
3500625
SAP
CYZ730
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
5 253,00 kpl
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY12116
LATAUSASEMAKESKUS AHMA LKY12116
PLC
3500626
SAP
CYZ731
Toimitusmyyntituote
02.10.2026
Listahinta
4 888,00 kpl